Mikkola

Mikkolan kaupunginosaa rajaa pohjoisessa Kulomäentie, idässä Lahdenväylä, etelässä Sipoo ja lännessä Matarin pientaloalue. Mikkola on pinta-alaltaan Vantaan toiseksi pienin kaupunginosa, mutta asukasmäärältään se on keskikokoinen. Maisemallisesti Mikkola sijoittuu Jokivarren ja Rekolan murroslaaksojen väliin jäävälle niin sanotulle Metsolan selänneryhmän alueelle.

Mikkola muodostaa oman irrallisen, metsiin rajautuvan, kokonaisuuden verrattuna naapurikaupunginosien pientaloalueisiin. Ytimenä on melko väljästi rakennettu kerrostaloalue. Alue kuului Vantaan aluerakentamiskohteisiin ja sen valmistuminen ajoittui vuosille 1969–1974. Mikkolan talot ovat etupäässä kolme- tai neljäkerroksisia lamellitaloja. Joukossa on myös muutama hieman korkeampi tornitalo. Talot ovat vaaleaksi sävytettyjä ja niiden keskellä on rauhallisia pihapiirejä. Metsään rakennetulla alueella on säilynyt alkuperäistä puustoa, joten pihat ovat alusta lähtien olleet varjoisia ja puistomaisia.

Vanhan Mikkolan kaakkoispuolelle on 2000-luvulla noussut uusi Maarukan asuinalue. Alue muodostuu lähinnä kolmi- tai viisikerroksisista kerrostaloista, joiden väliin on sijoitettu pieniä viherkaistaleita lasten leikkipaikkoineen. Mikkolan asukasluku kasvoi 1980-luvun puoliväliin saakka, jonka jälkeen väestö alkoi vähetä. 2000-luvulla Mikkola sai uusia asukkaita lähinnä Maarukan alueen rakentamisen myötä. Vuoden 2017 alussa alueen väkiluku oli 2 991.

Työpaikkoja on kerrostaloalueella sekä pienellä Mikkolan teollisuusalueella Lahdenväylän tuntumassa. Teollisuusalueen parikymmentä peltihallia muodostavat hauskan värikokonaisuuden, kun toisella puolella katua on keltaisia ja toisella puolella sinisiä halleja. Teollisuusalueen yritykset vaihtelevat muutamasta hengestä useita kymmeniä henkiä työllistäviin yrityksiin. Joukkoon mahtuu metalli- ja rakennusalan firmoja sekä koneiden ja laitteiden valmistukseen ja sähkönasennukseen erikoistuneita yrityksiä.

Mikkola pystyy suhteellisen suuren väestömäärän ansiosta ylläpitämään joukon palveluja. Mikkolassa on yhtenäiskoulu ja palveluvarustukseen kuuluvat myös neuvola, useita päiväkoteja sekä posti. Pienehkössä ostoskeskuksessa on kaksi elintarvikekauppaa, pankkiautomaatti, parturi-kampaamo, kioski ja baari. Lisäksi ostoskeskuksen yhteydessä on seurakuntakoti sekä nuorisotila. Aikaisemmin tiloissa toimi myös lasten ja nuorten kirjasto. Kirjasto sijaitsee nykyisin Mikkolan yhtenäiskoulun Lyyran tiloissa. Mikkolan ostoskeskus ja seurakuntatalo ovat myös arkkitehtuurisesti arvokkaita, sillä ne on arvioitu modernin rakennuskulttuurin suojeltaviksi kohteiksi.

Mikkolan kerrostaloaluetta ympäröivät idässä ja etelässä puistot, jotka oikeammin ovat rakentamatonta luonnonmetsää. Keravanjokivarren luonnonsuojelualue on luonnollinen jatke Maarukanpuistolle, kun taas lännen virkistysalueet liittyvät kiinteästi Tervahaudanmetsän ja Matarin täyttömäen maisemiin. Maarukan uutukaisten asuntojen vieressä, vanhojen viljapeltojen paikalla, on nykyisin hyvin hoidettuja viljelypalstoja.

Lisätietoa Mikkolasta ja lähialueista löydät Vantaan kaupungin aluesivuilta.

Mikkolassa sijaitsevat seuraavat VAV:n asuntokohteet:

Maarukanrinne 5

Marsinkuja 1

Marsinkuja 4

Saturnuksenkuja 2 ja 4