Vapaala

Vapaalan kaupunginosa Helsingin rajalla sivuaa lännessä Vihdintietä. Pohjoisessa, idässä ja etelässä raja kulkee rakentamattomien viheralueiden halki. Vapaala on saanut nimensä aikanaan alueella sijainneen Friherrsin talon mukaan.

Vapaalan pientaloaluetta on rakennettu 1930-luvun lopulta lähtien. Aluerakentamisen vilkkaimpina vuosina, 1970-luvun alussa, Vapaalan eteläreunaan nousi väljä ja rauhallinen, suhteellisen matalien kerrostalojen lähiö Rajatorppa. Nykyisin runsas puolet kaupunginosan asunnoista on näissä kerrostaloissa. 1980-luvusta eteenpäin alueelle on valmistunut yksinomaan pientaloja.

Vapaalan asukasluku oli vuoden 2011 alussa reilut 3 911. Vapaalassa asuu melko vähän alle kouluikäisiä, kun taas yli 45-vuotiaiden osuus väestöstä on kasvanut 1990-luvulta alkaen.

Vapaalan peruspalvelut ovat kunnossa. Rajatorppaan ja sen tuntumaan on rakennettu kauppa, kaksi päiväkotia, koulu ja neuvola. Vihdintien varrelle on sijoittunut pienehkö teollisuusalue. Valtaosa Vapaalan työpaikoista on kuitenkin palvelualoilla. Seudulla on kymmenittäin pieniä palvelualan yrityksiä parturikampaamosta ja vaatturiliikkeestä etsivätoimistoon.

Vapaalan asukkaiden lähivirkistysalueena on idässä Myyrmäen urheilupuisto. Puisto on koko läntisen Vantaan urheilun ja ulkoilun keskus. Metsä- ja peltoalueilla risteilevät polut ja reitistöt johtavat lähellä Myyrmäkeä sijaitsevien jäähallien, palloiluhallin, jalkapallostadionin ja yleisurheilukentän tuntumaan. Ulkoilua alueen asukkaat voivat harrastaa myös Rajatorpan suon ympäristössä. Tämä suurelta osin Helsingin kaupungin puolella oleva räme on luonnonvaraisin alue Vapaalassa.

Lisätietoa Vapaalasta ja lähialueista löydät Vantaan kaupungin aluesivuilta.

Vapaalassa sijaitsee seuraava VAV:n asuntokohde:

Sahatie 2