VAV sai WWF Green Office -sertifikaatin

WWF:n Green Office on toimistoille tarkoitettu ympäristöpalvelu. Sen avulla työpaikat voivat vähentää ympäristökuormitustaan, saavuttaa säästöjä ja hidastaa ilmastonmuutosta.

VAV:lle on myönnetty Green Office -ympäristösertifikaatti 24. syyskuuta 2020.

Olemme sitoutuneet noudattamaan Green Office sertifikaatin edellyttämiä toimintaperiaatteita sekä ympäristöohjelmaa, jonka avulla voimme vähentää hiilidioksidipäästöjä ja jätettä. Ohjelmaan kuuluu muun muassa jätteiden kierrättäminen ja lajitteleminen parhaimmalla mahdollisella tavalla. Lisäksi huomioimme kaikissa hankinnoissamme ympäristönäkökohdat.

Erityistä huomiota olemme kiinnittäneet myös sähkön ja veden säästämiseen. Seuraamme aktiivisesti ympäristötavoitteidemme toteutumista ja raportoimme tiedot vuosittain WWF:ään.

Green Office motivoi ja kannustaa niin omaa henkilöstöämme kuin myös asukkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme arjen pieniin, mutta merkittäviin ekotekoihin. Ennen kaikkea Green Office parantaa ympäristötietoisuutta, mutta se tuo myös kustannussäästöjä.

”Tavoitteenamme on olla kestävän kehityksen ja ympäristövastuun edelläkävijä kiinteistöalalla. Tavoitteen saavuttamiseksi on tärkeää, että koko työyhteisö on sitoutunut ottamaan ympäristöasiat huomioon jokapäiväisessä työssään. Green Office on ollut loistava työkalu henkilökunnan ympäristötietouden lisäämiseksi”, VAV-konsernin Green Office -työryhmää luotsaava kehittämispäällikkö Hanna Pölkki toteaa.