Talkoiden elvytysryhmä puhaltaa henkeä perinteisiin

Perheen pienimmät innostuvat pihapiirin siivoamisesta siivousseteleiden avulla, mutta miten aikuisväki saataisiin taas innostumaan talkoista? Sitä pohtii talkoiden elvytysryhmä.

Luhtimäki 1 Varistossa kylpee lauantaisena aamupäivänä auringonvalossa, ja pihalle kerääntynyt talkooväki ahertaa helteisissä lämpötiloissa. Haravat heiluvat, hiekka pöllyää ja kottikärryillä kuskataan pihalle tuodulle jätelavalle röykkiöittäin roskia.

Talkoot järjesti Askistosta kylään tullut VAV:n asukasaktiivi Arja Wahlström. Pienehkö mutta tarmokas talkooporukka saa häneltä kiitosta.

– Enemmänkin väkeä olisi ollut kiva saada paikalle. Hauska kuitenkin huomata, että yhtään kiukkuista naamaa ei näy, vaikka tähän kuumuuteen voisi tuskastuakin, Wahlström sanoo ja kaataa tarjolle lisää kylmää mehua.

Talkoista muoti-ilmiö

Wahlström kokosi Luhtimäkeen talkoiden elvytysryhmäksi nimittämänsä porukan eri VAV:n taloista.  Elvytysryhmän toiveena on innostaa asukkaita pitämään kauniista pihapiiristä hyvää huolta itse ja sytyttää kipinä asukastoimikunnan perustamiseen.

Kevättalkoisiin saatiin kiitettävästi talon nuorimpia asukkaita. Heitä ei voi vielä värvätä aktiiveiksi, mutta Wahlströmin katse on myös tulevaisuudessa.

– Kasvatamme tässä uutta talkoosukupolvea, hän naurahtaa ja ojentaa kehittelemänsä siivoussetelin yhdelle lapsista.

Siivoussetelin saa jokaisesta täytetystä pienestä roskapussista. Talkoiden päätteeksi seteleillä pääsee onkimaan itselleen yllätyspussukan.

Aikuisten innokkuus ei yllä aivan lasten tasolle, ja monissa taloissa talkoisiin toivottaisiin nykyistä enemmän väkeä. Wahlström on kuitenkin toiveikas.

– Kyllä talkoot tulevat vielä muotiin, eikös muoti mene sykleissä?

Asukasaktiivi kuuntelee asukkaita

Wahlströmille Luhtimäen talkoot ovat kevään kolmannet, ja yhdet ovat vielä edessä. Oman kiinteistön talkoiden lisäksi hän on ollut apukäsinä muun muassa talossa, jonka tuore asukasaktiivi ei ollut ennen järjestänyt talkoita.

– Siellä kaivattiin käytännön vinkkejä siihen, miten pyörävaraston tyhjennys hylätyistä vanhoista polkupyöristä saadaan hoidettua sujuvasti, hän kertoo.

Luhtimäen talkoissa erityiskiitosta tuli pihalle tuodusta vaihtolavasta, jolle sai tuoda omiin nurkkiin kerääntyneitä rojuja. Vaihtolavaa oli aiemmin kyselty muun muassa isännöitsijältä, mutta asukasaktiivi voi itse tilata sellaisen talon huoltoyhtiön kautta.

– Asukasaktiiveilla on mahdollisuus kuunnella talon asukkaiden tarpeita herkällä korvalla. Jos lavalle on tarvetta, asukasaktiivi voi tarttua toimeen ja järjestää talkoot, Wahlström vinkkaa.

Parin talkootunnin jälkeen Luhtimäki 1:n piha näyttää huomattavasti aiempaa viihtyisämmältä. Grillissä paistuvat herkut palkitsevat ahertajat ja puheensorina täyttää pihan. Lapset ovat vaihtaneet roskapussit vesileikkeihin. Siistillä pihalla on kiva leikkiä ja on talkoista muutakin hyötyä.

– Meidän talossa Askistossa ei ole vuokra noussut muutamaan vuoteen. Me asukkaat voimme vaikuttaa kiinteistön kuluihin omalla aktiivisuudellamme, pitämällä talostamme ja ympäristöstämme yhdessä hyvää huolta, Wahlström muistuttaa.