Jouluvinkit mutkattomaan jouluun

Miten koti siistiksi nopeasti? Miten ne lahjapaperit lajiteltiinkaan, entä kinkun rasva? Kokosimme vinkit rentoon joulunviettoon.

Joulukoti siistiksi puolessa tunnissa

Joulun tunnelma syntyy ennen kaikkea yhdessäolosta ja armollisuudesta itseään ja muita kohtaan. Aina ei tarvita suursiivousta, vaan kodin voi siistiä kelpo kuntoon pienelläkin vaivalla. Jo puolessa tunnissa ehdit raivata olohuoneen tavarat paikoilleen tai piiloon.

Pyyhi pöytä, johon katat jouluaterian. Vie roskat ja laita astiat koneeseen. Pese WC-istuin. Järjestä eteisessä kengät ja katso, että vieraiden takeille on tilaa naulakossa. Vaihda vessaan puhtaat pyyhkeet, näin saat hetkessä freesauksen pesutiloihin.

Itsetehty ruokalahja ilahduttaa aina

Omin käsin tehdyt ruokalahjat ilahduttavat aina. Pakkaa herkut kauniiseen purkkiin tai rasiaan, koristele erilaisilla nauhoilla ja vaikkapa omalla etiketillä.

Muista liittää mukaan säilytysohjeet ja huolehdi kylmäketjusta, jos ruokalahjasi sitä vaatii. Allergiset kiittävät myös mukaan liitetystä ainesosalistasta. Hyviä ja helppoja ruokalahjoja ovat esimerkiksi näkkileivät, granolat, hillot, makeiset tai kuivatut sienet.

Turvallista joulun aikaa

Joulun aikaan kodeissa poltetaan kynttilöitä, jotka tuovat valoa ja tunnelmaa. Aseta kynttilät riittävän etäälle toistaan, äläkä jätä niitä valvomatta. Kynttilän alustan tulee olla palamatonta materiaalia, mielellään metallia, posliinia tai kiveä.

Varmista, ettei palavan kynttilän lähellä ole palavia materiaaleja, esimerkiksi verhoja. Varmista myös, etteivät lemmikit tai lapset kaada kynttilöitä. Tarkasta myös palovaroittimesi.

Ulkolyhtyjä poltettaessa tulee varmistaa, että lyhty on sijoitettu riittävän etäälle rakennuksesta ja palamattomalle alustalle. Varmista myös, ettei se lähde lentoon tuulen mukana. Älä polta ulkotulia parvekkeella tai katoksessa.

Kierrätetyt kortit ja pakkausmateriaali

Lahjapakkaukset ja -paperit kannattaa tutkia läpi lahjojen avaamisen jälkeen, voisiko niitä käyttää uudestaan ensi jouluna. Myös saadut joulukortit kannattaa säästää ja jos raaskii, leikellä niistä ensi vuoden pakettikortteja.

Sanomalehdestä saa myös hauskoja ja persoonallisia paketin kääreitä, kun tutkii, millaisia tekstejä kullekin lahjan saajalle valitsee.

Kierrätä kinkunrasva oikein

Joulukinkun paistorasva tai muut ruuantähteet eivät kuulu viemäriin, vaan biojäteastiaan. Jäähtyessään rasvat jähmettyvät putkistossa ja tukkivat viemärin. Rotat ilahtuvat jouluherkuista viemäriverkostossa ja pääsevät lisääntymään.

Toimi näin:

  • Rasvan laittaminen biojätteeseen onnistuu joko kovettamalla se pakkasessa tai imeyttämällä se talouspaperiin.
  • Sekajätteen joukossa rasva aiheuttaa vähiten riesaa pakattuna esimerkiksi tyhjään maitopurkkiin tai kertakäyttöiseen pakasterasiaan.
  • Paistorasvoja voi hyödyntää myös ruoanlaitossa kastikkeen pohjana tai paistaessa!

Lisätietoa HSY:n viemärietiketistä.

Kierrätä joulukuusi oikein

Joulukuusen voit viedä joulun jälkeen jätekatokseen tai sen lähelle näkyvälle paikalle. Kuuset kerätään pääsääntöisesti biojäteastioiden tyhjennysten yhteydessä.

Lisää joulun lajitteluvinkkejä ja ohjeita HSY:n sivuilla