Valtava lumimäärä työllistää huoltoyhtiöitämme

Lunta on tullut viime viikkoina suuret määrät. Valitettavasti lumityöt eivät ole sujuneet kaikissa taloissamme toivotulla tavalla, mistä olemme pahoillamme. Ratkomme asiaa yhdessä huoltoyhtiöiden kanssa.

Viime viikkoina lunta on satanut Vantaalla ennätyksellisen paljon ajankohtaan nähden. Tämä on aiheuttanut haasteita huoltoyhtiöille. Isossa osassa taloistamme lumityöt on saatu tehtyä mallikkaasti, mutta osassa taloistamme lumityöt eivät kuitenkaan ole edenneet niin ripeästi kuin olisi pitänyt.

”Asukkaiden arjen sujumisen kannalta on todella tärkeää, että lumityöt tulevat tehtyä kohtuullisessa ajassa. Olen pahoillani, että tässä ei ole kaikkialla onnistuttu. Teemme koko ajan töitä sen eteen, että lumityöt tulisi tehtyä sopimustemme mukaisesti”, VAV:n asiakkuusjohtaja Lasse Käck sanoo.

Huoltoyhtiömme ovat toimineet uusilla alueillaan marraskuun alusta alkaen ja kaikki kiinteistöt eivät ole huolloille vielä täysin tuttuja, mikä tuo oman lisähaasteensa lumitöiden tekoon.

”Valvomme itsekin tilanteita aktiivisesti ja olemme matalalla kynnyksellä yhteydessä kiinteistöhuoltoihin, jotta lopputalvi menisi sujuvammin”, Lasse Käck sanoo.

Muutama tärkeä muistutus, kun lunta on paljon

  • Ison lumimäärän putsaaminen vie huoltoyhtiöiltä aikaa, eikä jokaisen talon pihalle päästä aina heti. Ole siis kärsivällinen. Jos oman pihan kulkuväylien lumitilanteeseen ei kuitenkaan tule muutosta 24 tuntiin lumisateen päättymisestä, voit aina olla meihin yhteydessä esimerkiksi OmaVAV-palvelun kautta.
  • Yksittäisten parkkiruutujen talvikunnossapito kuuluu paikan vuokranneelle asukkaalle. Osassa taloistamme on yhteiskäyttöön hankittuja lapioita ja lumikolia, joita voi lainata lumitöihin. Jos välineitä ei löydy varastosta, kysy oman talosi asukastoimikunnan puheenjohtajalta.
  • Parvekkeet ja esimerkiksi rivitalojen takapihat asukkaan pitää puhdistaa itse lumesta. Kun puhdistat parveketta, muista varoa alla kulkevia ihmisiä. Voit myös siirtää lumet esimerkiksi ämpärillä kylpyhuoneeseen sulamaan.
  • Kun lämpötilat sahaavat nollan molemmin puolin, piha-alueet voivat olla lauhtumisen seurauksena jäisiä ja liukkaita. Huoltoyhtiöt hiekoittavat pääkulkuväyliä, mutta pihalla liikkuessa kannattaa noudattaa varovaisuutta.
  • Ole varovainen kattojen läheisyydessä, jos niille on kertynyt paljon lunta. Jos huomaat räystään reunan yli roikkuvaa lunta, ole meihin yhteydessä. Myös kattolumitöihin kannattaa kiinnittää huomiota pihalla liikkuessa.
  • Kerro pihalla leikkiville lapsille, että lumileikeissä pitää olla varovainen. Lumikasoissa leikkiminen voi olla vaarallista, jos lumitöiden tekijä ei näe lapsia.
  • Nauti talvesta! Kaiva sukset ja pulkat esiin, tee lumienkeleitä. Lumiset talvet eivät ole itsestäänselvyys, joten tästä kannattaa myös nauttia.

 

Kun lunta tulee kerralla paljon, lapset nauttivat. Samalla huoltoyhtiöt tekevät parhaansa ehtiäkseen tekemään lumityöt kaikkien talojen pihoille.