Vantaalle nousee energiatehokkaita vuokrakoteja

Joka kymmenes vantaalainen asuu VAV-konsernin omistamassa vuokrakodissa. Yhtiö haluaa tarjota asukkailleen terveellisiä ja ympäristöystävällisesti rakennettuja asuntoja.

Joutsenmerkki-kriteerien mukaisesti rakennettu talo on terveellinen ja turvallinen. Kestävän kehityksen mukainen ajattelu on mukana VAV-konsernin toiminnassa koko hankkeen elinkaaren ajan, aina suunnittelusta ja rakentamisesta rakennuksen käyttämiseen ja ylläpitoon.

VAV:n ensimmäinen Joutsenmerkki-kohde on Hakunilaan Kaskelantielle viime syksynä valmistunut asuinkerrostalo.
–  Haluamme omalta osaltamme kantaa vastuuta ja tehdä ilmastotekoja, toteaa VAV-konsernin toimitusjohtaja Teija Ojankoski.
Ojankosken mukaan vastuun kantaminen tarkoittaa konkreettisia tekoja järkevällä tavalla ja rahoituksella.
–  Päätöksemme rakentaa ensisijaisesti Joutsenmerkki-kohteita on linjassa myös Vantaan kaupungin tahtotilan kanssa.

Opaalista Joutsenmerkkiin

Kaskelantien hankkeessa VAV teki tiivistä yhteistyötä kaupungin, ARA:n, Ympäristömerkinnän sekä NCC Rakennus Oy:n kanssa. Kokemusta yhteistyöstä osapuolilla oli vuodelta 2015, jolloin Vantaan Asuntomessuille valmistui Opaali-kerrostalo.

–  Opaalissa pyrittiin säästämään luonnonvaroja ja pienentämään rakentamisen hiilijalanjälkeä hyödyntämällä uusiomateriaaleja sekä materiaalitehokkaita ratkaisuja.
Opaalin hiilijalanjälki on 20 prosenttia vastaavaa normaalia kerrostaloa pienempi.Opaalista opittiin paljon, ja sen jälkeen ovat monet toimintatavat menneet eteenpäin.
–  Rakentamisen aikainen jätteiden kierrätysprosentti oli Opaalissa noin 30 prosenttia, kun Kaskelantien rakennustyömaan jätteiden kierrätys- ja uudelleenkäyttöaste oli huimat 73 prosenttia, Ojankoski iloitsee.

Rakentamalla kestäviä taloja haluamme tarjota hyvinvointia ja tervettä elämää.

Vertailun mukaan Kaskelantien hiilijalanjälki on jopa 17 prosenttia pienempi kuin vastaavien kohteiden.
Kaskelantien rakentamisessa kiinnitettiin erityistä huomiota energiatehokkuuteen, materiaali- ja kemikaalivalintoihin sekä sisäilman terveellisyyteen. Lisäpisteitä kohteelle toivat rakennusjätteiden kierrätys, aurinkopaneelit sekä asukkaiden käyttöön tehdyt viljelylaatikot ja pyörien korjauspisteet.
Kaskelantielle valmistui 127 kohtuuhintaista vuokra-asuntoa. Vaikka kiinteistö toteutettiin Joutsenmerkin vaatimusten mukaisesti, ei se merkinnyt kalliita vuokria tuleville asukkaille.

Hyvät elämisen edellytykset

VAV valitsi ohjenuorakseen pohjoismaisen Joutsenmerkin, sillä sen avulla toiminta on standardisoitua, ja tuloksia voidaan todentaa, mitata, vertailla ja kehittää. Samalla se vaatii vahvaa sitoutumista ja motivaatiota. Sitä VAV:ssa Ojankosken mukaan on.
–  VAV tekee lähtökohtaisesti hyvää. Olemme yleishyödyllinen toimija, joka tarjoaa koteja pienituloisille asiakkaille. Rakentamalla kestäviä ja terveellisiä taloja haluamme tarjota asiakk aillemme edellytykset terveellisen elämään ja hyvinvointiin.
Uudisrakentamisen lisäksi ympäristönäkökulma pyritään jatkossa ottamaan huomioon myös VAV:n korjausrakentamisen kohteissa. Yhtiön vanhimmat asunnot ovat 1960-luvun lopulta.

Teksti Marja Hakola