Siivous

Asukas imuroi lattiaa.

Huolehdithan viikko- ja suursiivouksesta omassa kodissasi. Meillä kaikilla on omat tapamme siivota. Toiset siivoavat useammin kuin toiset, toisilla perusteellinen siivous tehdään kerran vuodessa ja toisilla siivoaminen on jatkuvaa. Siivoamiseen ja sen toteuttamiseen on monia tapoja, välineitä ja aineita. Jokaiselle muotoutuu oman asumisen aikana oma tapansa siivota ja ylläpitää kodin siisteyttä. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että oikeanlaisella siivoamisella pidät kodin viihtyisänä ja ennaltaehkäiset kodin pintojen kulumista.

Ohjeita siivoamiseen

Asunto yleisesti

  • Lattioiden imurointi ja pyyhkiminen pesuaineella sekä mahdollisten tahrojen poisto.
  • Ovien, seinien, kaappien, hyllyjen, laatikoiden, ovenpielien ja pintojen pyyhkiminen sekä mahdollisten tahrojen poisto.
  • Ilmanvaihtoventtiilien puhdistus, joko seinässä tai ikkunassa oleva rakoventtiili, vähintään kerran vuodessa.
  • Ikkunoiden peseminen, vähintään kerran vuodessa.

Keittiö

  • Lieden ja uunin pesu, myös lieden taustan imurointi ja puhdistus.
  • Uuniritilöiden ja peltien puhdistus.
  • Jääkaapin ja pakastimen sulatus ja puhdistus. Varokaa, että sulamisvedet eivät valu lattialle. Muistakaa sammuttaa molemmista kaapeista virta ja jättäkää kaappien ovet auki kuivumisen ajaksi.
  • Liesikuvun ja -tuulettimen puhdistus.
  • Liesikuvun rasvasuodattimen irrotus ja puhdistus.
  • Tiskialtaan pesu.
  • Roska-astioiden pesu.
  • Kaappien, laatikoiden ja pintojen pyyhkiminen sisä- ja ulkopuolelta.

Kylpyhuone ja sauna

  • Lattiakaivon puhdistus.
  • WC-pytyn ja lavuaarin pesu.
  • Peilien ja muiden pintojen pesu.
  • Seinien ja lattioiden pyyhkiminen.
  • Saunan lauteiden ja lattian pesu.

Ajankohtaista

Siirry arkistoon
Skrollaa