Hyvän asumisen kodit: Toisen kierroksen väkeä

Minun kotiani voisi kutsua rauhan tyyssijaksi. Täällä saa nauttia kiireettömistä illoista, uppoutua kirjojen tai elokuvien maailman ja rentoutua kaikessa rauhassa. Asun nimittäin ihanassa kaksikerroksisessa luhtitalossa Vantaan Hämevaarassa. Kodissani on vastikään remontoitu kaikki sisätilat, joissa on väri- ja materiaalivalinnoilla onnistuttu luomaan seesteistä tunnelmaa.  

Itseasiassa tämä on jo toinen asumiskierrokseni tässä samaisessa taloyhtiössä – olen nimittäin paluumuuttaja! Piipahdimme perheeni kanssa hetkeksi muualla, mutta kaipasimme jatkuvasti takaisin Hämevaaran luonnonhelmaan. Olimme haltioissamme, kun saimme tietää, että pääsemme muuttamaan takaisin samalle alueelle ja vieläpä samaan taloyhtiöön kuin mistä olimme vuosia sitten lähteneet.  

Meillä majailee pieni mutta tiivis perhe, eli minä ja 16-vuotias teinipoikani. Kotimme on meille molemmille mieluinen – eri syistä tosin. Minä nautin luonnonläheisyydestä, naapuruston rauhasta ja remontoidun asuntomme valoisuudesta. Nuorisolle taas on tärkeää, että bussipysäkki löytyy nurkan takaa ja kulkuyhteydet kouluun ja vapaa-ajanviettopaikkoihin toimivat. 

Kodissani parasta on ehdottomasti oma sauna. Löylyttely on minulle tärkeää ja sauna lämpiääkin vähintään joka toinen päivä. Nautimme usein spa-hetkistä myös ystävieni kanssa. Silloin käymme ensin reippailemassa ulkona ja sen jälkeen nautiskelemme lämmöstä pitkän kaavan mukaan, löylyjen välissä omalla pihalla vilvoitellen. 

Sisustukseen liittyvä haaveeni on tuoda kotiimme ripaus romanttista tyyliä. Haaveissani on maalata jokin seinä muuhun sisustukseen istuvalla sävyllä, kuten beigellä, harmaalla tai sinisellä. Haluan säilyttää kotona harmonisen tunnelman ja siksi myös tehosteseinien väri valitaan luonnonläheisistä sävyistä.  

Meidän naapurustossa on otettu hyvin huomioon kaikenlaiset asujat ja kiinteistöstä on pidetty hyvin huolta. Esimerkiksi lapsiperheitä ajatellen turvallinen sisäpiha keinuineen ja kiipeilytelineineen on jokaisen äidin tai isän unelma. Myös naapurustossa asuvat ikäihmiset istuskelevat usein sisäpihalla lasten vipellystä ja naurua ihastellen. Ja toki pienten äänet ilahduttavat ja toivottavat tervetulleeksi meidät töistä kotiin palaavatkin. 

 

 

Esittelykuva: Sirpa Hämevaarasta

Hämevaarassa luonnon syleilyssä asuva Sirpa nauttii ulkoilusta ja etenkin reippailun jälkeisistä löylyistä oman saunan lämmössä.

Arrow right Katso kaikki

Naapuruston hyvä tunnelma syntyy pienistä asioista

Hämevaaran ulkoilumaastot kutsuvat retkille 

Hämevaarassa parasta on luonnon läheisyys. Jaksan aina hämmästellä sitä, miten näin lähellä isoja valtaväyliä ja palveluita voi löytyä paikkoja, joissa tuntee olevansa täysin keskellä luontoa. Esimerkiksi Långbackabergetin korkealla kallioselänteen alueella on runsaasti ihailtavaa: avokallioalueita ja koukeroisia mäntymetsiä. Tai vastaavasti Tuomelan tammimetsässä pääsee ihailemaan kartanomaista vanhojen tammien tunnelmaa. 

Lammaslammen rannoille ihmiset tulevat nauttimaan luonnosta pidemmältäkin matkalta. Lammaslammen vieressä sijaitsee myös sauna, josta voi vuokrata vuoron iltalöylyttelyihin tai vaikkapa kaveriporukan illanviettoon. 

Hämevaaran ja lähialueiden maastoissa kiertelevät lenkkipolut ovat suosittuja ulkoilumaastoja ja alueelta löytyy myös kivoja aktiviteetteja: muutama minigolfväyläkin leikkimielisiä kisailuja varten.  

Hämevaara on autottomalle asujalle helppo valinta asuinalueeksi. Kaikki arkielämän palvelut, kaupat, apteekki, parturi, jopa useampi kauneushoitola ja muutama ravintola löytyvät kävelymatkan päästä. Bussilla pääsee lisäksi vaivattomasti isompiinkin keskuksiin. Esimerkiksi Myyrmäen ostoskeskukseen sekä Leppävaarassa sijaitsevaan Selloon pääsee näppärästi bussilla. 

Lisäksi alueelta löytyy Pähkinärinteen koulu ja useampia päiväkoteja perheen pienimmille. Karvaisille kavereille alueelta löytyy monia koirapuistoja ja mielenkiintoisia maastoja seikkailuretkille.  

Jos Hämevaarasta tehtäisiin postikortti, siihen ikuistettaisiin kesäisen illan viimeiset auringonsäteet, jotka hipovat Lammaslammen veden tyyntä pintaa. Lammen rannalla olevan laiturin nokassa on ihana istuskella ja nautiskella elämästä ympäri vuoden, mutta etenkin kesällä lampi on kuin pieni suojaisa paratiisi. Vesi on minulle rauhoittava elementti ja laineiden liplatusta voisikin katsella loputtomiin. 

Luonto lähellä

Hyvät kulkuyhteydet

Lapsiystävällinen

Yhteisöllistä toimintaa

Esittelykuva: Sirpa Hämevaarasta

Hämevaarassa luonnon syleilyssä asuva Sirpa nauttii ulkoilusta ja etenkin reippailun jälkeisistä löylyistä oman saunan lämmössä.

Arrow right Katso kaikki

KLIKKAAMALLA KUVAA PÄÄSET TUTUSTUMAAN KOTEIHIMME.