VAV osallistuu energiatalkoisiin yhdessä asukkaiden kanssa

VAV:n energiankäyttö on ollut pitkään erittäin taloudellista. Vaikeassa energiatilanteessa haluamme kantaa vastuumme ja käydä läpi vielä kertaalleen kaikkien kiinteistöjemme energiankulutuksen. Lisäksi lenkkisaunat laitetaan tauolle 1.1.2023 alkaen. Tähän päädyttiin yhdessä asukasaktiiveista koostuvan YTE-puheenjohtajiston kanssa.

Vaikea energiatilanne vaatii nyt kaikilta toimia, jotta sähkökatkoilta ja energiakriisin syvenemiseltä vältytään. VAV on vahvasti mukana talkoissa.

”Energiankäyttö on ollut meillä jo pitkään tarkasti mitattua ja optimoitua. Tässä tilanteessa halusimme kuitenkin vielä kertaalleen käydä läpi kaikki energiaa kuluttavat asiat kiinteistöissämme”, VAV:n toimitusjohtaja Mirka Saarholma sanoo.

VAV:n asiantuntijat ovat tarkastaneet kaikkien talojen lämmityksen ja valaistuksen säätöjä sekä muuta tekniikkaa, jotta nämä toimisivat mahdollisimman hyvin. Iso osa toimenpiteistä on jo tehty. VAV on ilmoittautunut mukaan myös Motivan Astetta alemmas -kampanjaan.

Panostamme energiansäästöön niin, ettei asumismukavuus kärsi, mutta energiankäyttö on järkevää. Laskemme esimerkiksi yleisten tilojen lämpötiloja. Pohdimme asukkaidemme kanssa lisäksi toimia, jotka säästävät energiaa erityisesti kulutushuippujen aikana.

Lenkkisaunat jäävät tauolle toistaiseksi

”Olen iloinen, että myös asukkaitamme edustava asukasaktiivien YTE-puheenjohtajisto katsoo, että nyt on tehtävä kaikki mahdollinen energiansäästön eteen. Yhteistyössä päädyimme siihen, että lenkkisaunat laitetaan toistaiseksi tauolle, sillä saunat ovat yksi merkittävimmistä sähkösyöpöistä taloissa”, Saarholma kertoo.

Lenkkisaunat jäävät väliaikaisesti tauolle 1.1.2023 alkaen. Huoltoyhtiöt tiedottavat asiasta vielä erikseen. Itse varatut saunavuorot lämmitetään normaalisti.

VAV sitoutuu myös jatkossa vastuulliseen energiankäyttöön yhdessä asukkaiden kanssa. Olemme varautuneet jatkamaan toimia niin pitkään kuin kriittinen energiatilanne sitä vaatii.

Jokaisen panosta tarvitaan – mitä asukas voi tehdä?

Siirrä sähkönkulutusta pois ruuhkatunneilta

Koostimme vinkit, miten omaa sähkönkulutusta voi siirtää ruuhkahuippujen ulkopuolelle.

Varaudu sähkökatkoihin

Poikkeustilanteessa viranomaiset edellyttävät, että jokainen pärjää kotonaan kolme vuorokautta. Tutustu sähkökatkojen varalle keräämäämme ohjelistaan. 

Jätä patterin edusta vapaaksi

Asuntojen lämpöpatterit toimivat ja lämmittävät parhaiten, kun niitä ei ole peitetty esimerkiksi painavilla verhoilla tai huonekaluilla. Erityisesti patterin termostaattia ei kannata peittää, sillä se mittaa ympäröivän ilman lämpötilaa ja säätää patterin toimintaa sen mukaan. Lisäksi esimerkiksi patterin eteen sijoitettu sohva ohjaa lämmön väärään suuntaan, talon rakenteisiin.

Kiinnitä huomiota omaan vedenkäyttöön

Lämpimän veden hinta on myös noussut energiakriisin myötä. Vaikka taloissamme ei pääsääntöisesti ole huoneistokohtaisia vesimittareita, vesi maksetaan osana vuokraa. Järkevä vedenkäyttö edistää kaikkien kohtuuhintaista asumista.

Ole tarvittaessa yhteydessä huoltoon

Lämmitysjärjestelmään tehtävät säädöt voivat tuoda joskus esille patterijärjestelmään liittyviä vikoja. Jos asunnossasi muut patterit lämpenevät normaalisti, mutta yksi jää kylmäksi, ole viipymättä yhteydessä huoltoon. Voit tehdä ilmoituksen helposti OmaVAV-palvelussa.