Näin meillä lajitellaan! Kokosimme suunnittelukisamme satoa: käytännöllisiä ja inspiroivia jätteiden lajitteluideoita asukkailtamme kaikkien käyttöön.
Me lajitellaan
Jätteiden lajittelu on VAV:lla aina tärkeää. Vuosi 2024 on meillä lajittelun ja kierrättämisen teemavuosi.
Teemavuoden aikana kiinnitämme huomiota kierrätysasteen parantamiseen, jätteiden määrän vähentämiseen ja oikeaoppiseen lajitteluun. Aihe on tärkeä, sillä jokaista Suomessa asuvaa henkilöä kohden kertyy noin 609 kiloa jätettä joka vuosi, yhteensä 3,4 miljoonaa tonnia.
Suomi on sitoutunut kierrättämään yhdyskuntajätteestä 55 prosenttia vuoteen 2025 mennessä.
2030 mennessä luvun pitäisi olla jo 60 prosenttia ja 65 prosenttia vuonna 2035. Vantaalaisten kotitalouksien kierrätysaste oli viimeisen tilaston mukaan 44, joten kurottavaa on paljon. Siispä osallistutaan yhdessä talkoisiin ja lajitellaan huolella kaikki kotitalouksiemme jätteet oikeisiin keräysastioihin!
VAV:n vastuullisuustavoitteet ovat linjassa kansallisten tavoitteiden kanssa. Lisäksi lajittelun ja kierrättämisen teemavuoden toimet tukevat kahta VAV:n vastuullisuuden tavoitetta: kierrätysasteen parantamista ja kestävän asumisen edistämistä. Ympäristöhyötyjen lisäksi huolellinen lajittelu pitää jätekustannukset kurissa ja vaikuttaa suoraan vuokraan vaikuttaviin kuluihin. Erityisesti sekajäte on jätejakeista kallein, joten sen määrää on tärkeä saada pienemmäksi.
Kuuntelimme teemavuoden sisällön suunnittelussa erityisesti asukkaitamme. Sähköinen teemavuoden kyselymme keräsi yli 1 000 vastausta ja paljon kehitysideoita. Vuosisuunnitelma onkin tehty tulosten pohjalta. Kiitos vielä kerran kaikille vastaajille!
20.5.2024 / Ajankohtaista
Kierrätyslähettiläskohteiden asukastoiminnan lisämäärärahan voittaja on Maalinauhantie 14
Jätteiden lajittelun ja kierrättämisen 2024 teemavuoden yksi kehitystoimenpiteemme on osallistaa asukkaita edistämään oikeaoppista jätteiden lajittelua kodeissa ja VAV:n jätepisteissä. Tavoitteena…
3.4.2024 / Ajankohtaista
Kierrätyslähettiläät jakavat lajittelupaketteja huhtikuussa
Haimme taloistamme innokkaita asukkaita, joita kiinnostaa kierrättäminen ja jotka haluavat olla mukana auttamassa naapureitakin lajittelemaan jätteensä paremmin. Kierrätyslähettiläiksi valittiin 61 ilmoittautunutta.…