Energian hinnan nousu tuntuu monen kukkarossa. Voit kuitenkin tehdä paljon oman kotisi energiatehokkuuden parantamiseksi.
Ympäristö ja energiansäästö
VAV:lla huolehditaan yhteisestä ympäristöstä, niin tulevaisuuden suunnitelmissa kuin arjen ratkaisuissakin.
Merkittävä osa asumisen kuluista syntyy energiasta ja jätteistä. Järkevä kierrätys ja energian säästämisen oivallukset säästävät paitsi luontoa, myös asukkaan lompakkoa.
VAV-konsernin resurssiviisauden tiekartta tukee omalta osaltaan Vantaan kaupungin tavoitetta pyrkiä olemaan hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Resurssiviisaita toimenpiteitä pitää tehdä siellä, missä päästötkin syntyvät: rakentamisessa, kiinteistöjen käytössä, ylläpidossa ja asukkaiden arjessa. Ratkaisujen viisaus punnitaan sillä, että ne kytkeytyvät aina myös osaksi ihmisten hyvinvointia ja kestävää taloutta.
Tutustu vuonna 2020 toteutettuun Energiaremppa-kampanjaan, jossa kolme VAV-kotia seurasi vuoden ajan omaa veden-, lämmön- ja sähkön kulutustaan.
Vesi
Tilastojen mukaan yksi VAV:n asukas kuluttaa vuorokaudessa yli 150 litraa vettä. Vesi maksaa eniten lämpimänä. Järkevät käyttötottumukset auttavat pienentämään vesilaskua huomattavasti.
Kaikkein turhinta vedenkulutusta syntyy vesivuodoista, joko hanoissa tai wc-pöntössä. Nämä vuodot kannattaa korjauttaa oma huoltoyhtiön kautta heti eikä se maksa kuin ilmoittamisen vaivan. Jos esimerkiksi wc-pöntöstä vuotaa jatkuvasti tulitikun paksuinen vesivirta, se tuottaa 3 000 turhaa vesikuutiota ja maksaa vuositasolla tuhansia euroja.
Vanha konsti on täyttää puolen litran pullo vedellä ja laittaa se wc:n vesialtaaseen. Näin säästät puoli litraa puhdasta vettä joka käynnillä. Säästöä kertyy litroittain jo päivässä, viikoista ja vuosista puhumattakaan.
Suihkua kannattaa käyttää tehokkaasti eikä lotrata vettä turhaan. Yksi kilowattitunti kuluu suihkussa kahdessa ja puolessa minuutissa, mutta samalla energiamäärällä jääkaappi käy kaksi vuorokautta.
Keittiössä astianpesäkone on hyvä vedensäästäjä. Jo kahden henkilön taloudessa astioiden huuhtominen juoksevalla vedellä voi kuusinkertaistaa kulutuksen tiskikoneeseen verrattuna.
Sama pätee pyykinpesuun. Pese vain täysiä koneellisia ja käytä erilaisia säästö- ja vajaatäyttöohjelmia. Säädä pesulämpötila 40 asteeseen tai sen alapuolelle, jos vaatteesi pesuohje sen sallii. Uudet astian- ja pyykinpesukoneet kuluttavat vettä vain puolet verrattuna viime vuosituhannen koneisiin.
Lämmitys
Hyvin toimiva lämmitysjärjestelmä ylläpitää sisällä viihtyisiä ja terveellisiä lämpöoloja säästä riippumatta. Lisäksi lämmitys vaikuttaa oleellisesti niin asumisen energiankulutukseen kuin kustannuksiin.
Asunnon lämmitykseen liittyvillä valinnoilla ja käyttötottumuksilla voit vähentää sekä kustannuksia että kasvihuonekaasupäästöjä.
Ensimmäinen asia, jota kannattaa seurata, on huoneen lämpötilamittari. Se tulee asentaa sisäseinälle oleskeluvyöhykkeelle. Oikea lämpötila on 20–22 astetta.
Lämmityslaitteita tulee seurata ja puhdistaa säännöllisesti. Tärkeintä on tarkistaa, että patterit ovat tasaisen lämpimiä. Jos patterin alaosa on lämmin ja yläosa kylmä, patteri pitää ilmata. Samasta tarpeesta kertoo myös, jos pattereista kuuluu lorisevaa ääntä. Puhdista ja huolla lämmityslaitteet säännöllisesti, se tehostaa lämmitystä.
Älä peitä patteritermostaattia esimerkiksi huonekaluilla tai verhoilla, sillä silloin se ei tunnista todellista huonelämpötilaa eikä säädä venttiiliä oikein.
Oikea tuuletus asunnoissa on tärkeää. Raitista ilmaa on välillä hyvä saada sisään, mutta tuuleta koti nopeasti ristivedolla. Älä päästä lämmintä ilmaa karkuun jättämällä ikkuna raolleen koko päiväksi. Samoin on hyvä tiivistää ikkunat ja parvekkeet ovet. Näin myös vähennät sekä vedon tunnetta että säästät ikkuna- ja ovirakenteita.
Osassa VAV:n asunnoista on oma sauna. Sähkösauna on kodin ylivoimaisesti suurin sähkölaite. Lämmitä siis sauna kerralla koko perheelle ja mene saunaan heti, kun se on valmis. Energiataloudellisin saunan lämpötila on 70–80 astetta. Saunan lämmittäminen sataan asteeseen nostaa sähkön kulutusta 20–30 prosenttia.