Kivistö

Kivistön kaupunginosa sijaitsee keskellä Luoteis-Vantaata Hämeenlinnanväylän varrella. Kivistön asutushistoria on pitkä. Pohjoisessa, Vantaanjoen ja Luhtaanmäenjoen laakson reunalla sijaitsee Vantaan vanhimpiin kuuluva Keimolan kylä. Kylä kuuluu niihin Vantaanjoen varren asutuskeskittymiin, joiden kautta kulki vilkkaasti liikennöity Vanha Nurmijärventie. Vielä nytkin vuosisatojen ikäinen tie sisämaahan kiemurtelee kauniisti peltoalueen reunalla.

Vanhan Keimolan kylän eteläpuolella on uudempi Kivistön omakotialue, joka on Luoteis-Vantaan laajin asutusalue. Kivistön ja Hämeenlinnantien rakentaminen aloitettiin samoihin aikoihin 1950-luvun alkupuolella. Vuosikymmenen loppuun mennessä tie oli valmis ja sen kyljessä komeilivat uudet omakotitalot. 1970-luvulla uudisrakentaminen oli vähäisempää, mutta 1980-luvun lopulla alueelle nousi toistasataa uutta omakotitaloa. Senkin jälkeen asuntoja on valmistunut tasaista tahtia. Alueen nykyinen talokanta on kirjavaa, eri aikakausien muotivirtausten mukaan talojen ulkoasut vaihtelevat hauskasti.

Kivistön asukasmäärä on vilkkaan rakentamisen ansiosta ollut vahvassa nousussa koko 2000-luvun. Alueella pidetiin kesällä 2015 valtakunnalliset asuntomessut, joilla esiteltiin myös VAV:n ekologinen kerrostalo osoitteessa Lipputie 14.

Kivistössä on asutuksen lomassa suurehko joukko pieniä parin hengen perheyrityksiä. Vanhan Nurmijärventien varrella on päiväkoti ja alakoulu. Koulun viereen, komealle paikalle koivikkorinteeseen, on rakennettu Kivistön punatiilinen kirkko.

Keskellä Kivistöä on useampi eläimistöltään arvokas luonnonalue. Samoilla seuduilla on myös useita huomionarvoisia puita ja kallioperän pienkohteita.

Katso Kivistön esittelyvideo TÄSTÄ.

Lisätietoa Kivistöstä ja lähialueista löydät Vantaan kaupungin aluesivuilta. Lisäksi Kivistön alueen tapahtumiin voit tutustua MarjaVerkon sivuilla.

Ajankohtaista