Martinlaakso

Martinlaakson kaupunginosan rajana on pohjoisessa Kehä III ja idässä Hämeenlinnanväylä. Etelässä ja lännessä alue rajautuu rakentamattomiin viheralueisiin.

Martinlaakso rakentui lähes kokonaan 1970-luvulla. Vuosikymmenessä valmistui tuhansia asuntoja, niistä valtaosa 1970-luvun alkupuoliskolla. Martinlaakson keskustan muodostaa aluerakentamisen aikoihin syntynyt kerrostaloalue, joka on laajentunut 2000-luvulle asti. Tiivistä kerrostaloaluetta ympäröivät pääasiassa 1960-luvulla alkunsa saaneet pientaloalueet, jotka nekin ovat pikkuhiljaa tiivistyneet ja laajentuneet.

Vanhinta asutusta on Martinlaakson pohjoisosissa, Isontammentieksi ristityn väylän varrella. Vanha asutusrakenne on kuitenkin täällä muuttunut ja joukkoon on sijoittunut runsaasti uusia pientaloja. 2000-luvulla asuntotuotanto on ollut vähäistä. Vanhaa asuntokantaa, etenkin junaradan länsipuolisilla alueilla, on pidetty kunnossa laajoilla perusparannuksilla. Nykyisin Martinlaaksossa on paljon vuokra-asuntoja. Lisäksi valtaosa asunnoista sijaitsee kerrostaloissa, joten asuntojen keskikoko ei ole kovin suuri.

Työpaikkoja Martinlaaksossa on runsaasti. Kuten muillakin keskusalueilla, niin myös Martinlaaksossa palvelut ovat suurin työllistäjä. Alueella on joukko julkisia ja kaupallisia palveluja. Lapsille on Laajavuoren ja Kivimäen alakoulut sekä Martinlaakson yläkoulu ja lukio. Ruotsinkielisiä lapsia palvelee Mårtensdals skola. Ammattikorkeakouluopetusta on tarjolla Mercuria Business Schoolissa. Alueella on useita päiväkoteja ja lähellä keskustaa sijaitsee myös Martinlaakson sosiaali- ja terveysasema, palvelutalo sekä yhteispalvelupiste. Musiikkia on mahdollista kuulla konserttisali Martinuksessa, ja lisäksi Martinlaaksosta löytyy myös kirjasto ja uimahalli.

Martinlaakson suosituin ulkoilualue on länsiosassa sijaitseva Laajavuoren männikköinen mäki, joka muodostaa komean näköalapaikan asutuksen keskellä. Laajavuoren kupeessa, alueen länsirinteessä on pieni lehmusmetsikkö.. Muita viheralueita ovat Kivimäenpuisto ja Kivivuori. Ulkoilualueista tärkein on kuitenkin Variston puolella sijaitseva Raappavuori metsässä risteilevine polkuineen ja urheilupaikkoineen.

Lisätietoa Martinlaaksosta ja lähialueista löydät Vantaan kaupungin aluesivuilta. Martinlaaksossa on myös oma asukasyhdistys, jonka kotisivut löydät täältä.

Ajankohtaista