Myyrmäki

Myyrmäki sijaitsee Helsingin rajan ja Martinlaakson kerrostaloalueen välissä. Idässä kaupunginosan naapurina on Kaivokselan lähiö ja lännessä viheraluekaistaleen erottamana Vapaalan omakotialue. Myyrmäki on saanut nimensä luonnonpaikan mukaan: Myyrmäki on alun perin on tarkoittanut isoa mäkeä.

Myyrmäki säilyi lähes rakentamattomana metsäalueena 1950-luvulle saakka. Kaupunginosaan alkoi nousta kerrostaloja jo 1960-luvulla, mutta vilkkainta rakentaminen oli 1970-luvulla, jolloin alueelle valmistui useita tuhansia asuntoja. Vuokratalojen osuus asuntokannasta on noin kolmannes. Myyrmäen talot on ryhmitelty ruutumaista asemakaavaa noudattaen. Keskustan korkeat tornitalot vaihtuvat alueen eteläosassa matalammiksi ja väljemmin rakennetuiksi kerrostaloiksi.

Myyrmäkeä on tietoisesti kehitetty koko läntisen Vantaan keskukseksi. Seudulle on sijoitettu julkisia palveluja ja se on Länsi-Vantaan joukkoliikenteen keskus. Alueen halki kulkeva Martinlaakson rata avattiin jo vuonna 1975. Myyrmäki on Lentokentän alueen ja Tikkurilan jälkeen Vantaan suurin työpaikkakeskittymä.

Kaupallinen palvelutaso on alueella korkea. Monipuolisen kaupallisen ytimen muodostavat vierekkäin sijaitsevat Isomyyrin ja Myyrmannin kauppakeskukset. Myyrmannin kauppakeskuksen vieressä sijaitsee Myyrmäkitalo, joka on myyrmäkeläisten ja kaikkien vantaalaisten kulttuuri- ja monitoimikeskus. Talossa on kirjasto, yhteispalvelupiste, elokuvateatteri, Vantaan taidemuseo sekä kuvataidekoulun ja aikuisopiston tiloja. Nuorisolla on oma nuorisotila Arkki ja lasten vapaa-ajankeskuksena toimii taidetalo Toteemi. Urheilua voivat myyrmäkeläiset harrastaa Myyrmäen uimahallissa tai alueen länsilaidalla sijaitsevassa Myyrmäen urheilupuistossa, jossa urheilukentän lisäksi on mm. kaksi jäähallia, jalkapallostadion ja palloiluhalli.

Myyrmäki on myös Länsi-Vantaan koulutuspalveluiden keskus. Alueella ovat niin peruskoulutuksen kuin lukionkin palvelut. Lisäksi Myyrmäessä sijaitsee Espoon-Vantaan teknillinen oppilaitos ja Myyrmäen ammattioppilaitos. Kaupunginosassa on runsaasti sosiaali- ja terveystoimen palveluita. Sosiaali- ja terveyskeskuksen lisäksi Myyrinkoti tarjoaa vanhuspalveluita ja pikkulapsille on useita päiväkoteja.

Tiiviistä rakenteesta huolimatta Myyrmäen reuna-alueilla on jätetty vihreitä kaistaleita ja kaupunginosan länsireunaa kulkee viheryhteys Helsingistä Petikon metsiin. Yhteys on urheilupuiston luona melko kapea, mutta laajenee pohjoiseen päin mentäessä, missä myös kasvillisuus monipuolistuu.

Lisätietoa Myyrmäestä ja lähialueista löydät Vantaan kaupungin aluesivuilta. Myyrmäessä on myös oma asukasyhdistys, jonka kotisivut löydät täältä.

Ajankohtaista