Energian hinnan nousu tuntuu monen kukkarossa. Voit kuitenkin tehdä paljon oman kotisi energiatehokkuuden parantamiseksi.
Pakkala
Pakkala sijaitsee keskellä Vantaata: alue rajoittuu pohjoisessa Kehä III:een ja lännessä Tuusulanväylään. Suurin osa Pakkalasta on Vantaanjoen viljeltyä savikkolaaksoa. Laakson reunalta pohjoisessa alkavat nousta Vantaan laajimpiin kuuluvat hiekkaselänteet.
Asuntorakentaminen Pakkalassa on ollut viime vuosina vilkasta. Koko Vantaan tasolla Pakkala oli volyymiltaan ykkösrakentamiskohde vuosina 2001–2002 ja tiivis rakentamistahti on jatkunut sen jälkeenkin. Pakkalan veturina on ollut Ylästöntien ja Tammiston välissä sijaitseva Kartanonkosken alue, jonka rakentaminen aloitettiin keväällä 2000. Kartanonkosken harjakattoiset matalat kerros-, rivi ja pientalot luovat harmonisen kokonaisuuden. Uudistuotanto on ollut pitkälti kerrostalorakentamista ja sitä myötä alueen asuntokantakin on muuttunut kerrostalovaltaiseksi. Suurehko osa pakkalalaisista asuu vuokra-asunnoissa, minkä lisäksi asumisoikeusasuntoja on paljon.
Palvelualan työpaikat Pakkalassa nelinkertaistuivat vuoden 1995 ja vuoden 2000 välillä, ja alueelle rakennettiin jo vuosia suunnitteilla ollut Vantaanportin liikekeskus ja yrityspuisto. Kauppakeskus Jumbo sijaitsee Vantaanportissa, Kehä III:n kupeessa. Jumbossa on kymmeniä erilaisia liikkeitä pienistä puodeista aina Suomen suurimpiin hypermarketteihin. Jumbon vieressä on viihdekeskus Flamingo kylpylöineen ja elokuvateattereineen.
Vantaanportin yrityspuistossa sijaitsee Vantaan kaupungin ympäristöosaamiskeskus Leija, joka on ensimmäinen kaupungin ja ympäristöalan yritysten verkottumiseen tähtäävä hanke Suomessa. Leijan kantavana voimana voitaneen pitää kaupungin ympäristökeskusta, mutta siellä on myös muita kaupungin palveluja, kuten kauppakamariosasto ja yritysneuvonta. Leijassa toimii myös useita ympäristö- ja elintarviketeknologiaan perehtyneitä yrityksiä.
Pakkalan alueella sijaitsee kaksi peruskoulua, kansainvälinen koulu POINT, kirjasto ja yhteispalvelupiste. Myös päiväkoteja on useita.
Vilkkaasta rakentamisesta huolimatta Pakkalasta löytyy muutamia arvokkaita luontokohteita. Esimerkiksi lännessä Ylästön ja Pakkalan välimaastossa on kostea heinäniitty, jonka kasvilajisto on monipuolinen. Krakanojan varret ovat keväisin valkoisenaan tuomen kukkia.